23.02.2009, Vantaa

 

Jokainen maali tekee hyvää

Henkel on virallinen 2009 IIHF World Championship -sponsori

2009 IIHF World Championship

Henkel, jonka tunnettuja tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Loctite ja Schwarzkopf, on jo kolmantena peräkkäisenä vuonna jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen virallinen sponsori. Maailman suurin jääkiekkotapahtuma järjestetään Sveitsissä 24.4–10.5. Henkel on vahvasti sitoutunut sosiaaliseen vastuuseen, ja yritys lahjoittaa turnauksen aikana jokaisesta tehdystä maalista 50 euroa apua tarvitsevia lapsia tukevalle projektille.

Miesten jääkiekon maailmanmestaruuskisat järjestetään nyt 73. kerran, ja kisojen 16 osanottajamaata mittelevät paremmuudestaan neljässä lohkossa. Kisoissa pelataan yhteensä 56 ottelua. Tapahtuman odotetaan houkuttelevan yli 300 000 kävijää ja maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonaa tv-katsojaa. Henkel on ollut kisojen virallinen sponsori jo vuodesta 2007, ja myös tänä vuonna yrityksen nimi ja tuotemerkki tulevat näkymään jääkiekkostadioneilla turnauksen aikana.

Kisojen aikana Henkel käyttää tilaisuutta hyväkseen ja järjestää hyväntekeväisyystempauksen osana sosiaalisen vastuun kantamiseksi tekemäänsä työtä. Henkel lahjoittaa 50 euroa jokaisesta turnauksen aikana tehdystä maalista. Stadionilla oleva yleisö voi myös antaa tukensa hyvään tarkoitukseen: jokainen jättimäiseen Henkel t-paitaan lisätty allekirjoitus kartuttaa lahjoitussummaa yhdellä eurolla.

Lahjoitussumma päivitetään joka päivä, ja sitä voi seurata Henkelin sponsorisivustossa 25. huhtikuuta 2009 alkaen julkaistavassa lahjoitusbarometrissa.

Lisätietoja on sivustossa www.henkel-powerplayers.com